kotona Budapestissa

Täällä sitä nyt ollaan, uudessa kodissa. Mä aloin laittaa kotia kodiksi heti illalla kun pääsin lentokentältä perille. Koko matka sujui niin mukavasti kuin vain voi, ja perillä mua odottikin kotimatkalla ilotulitukset Unkarin itsenäisyyspäivän kunniaksi. Juhlallinen saapuminen ainakin!

 Ensimmäinen ilta venyi pitkäksi, sillä olin niin innoissani uudesta elämästä täällä että oli pakko saada kämppä valmiiksi saman tien. Toimintaa hidasti toki se, että kaikki piti yrittää tehdä mahdollisimman vähillä äänillä, sillä kerrostalossa yöllistä siivoilua ei varmasti naapurit arvosta. :D Oli kuitenkin ihanaa mennä nukkumaan väsyneenä, mutta tyytyväisenä uuteen kotiin.

Tänne muutto on ollut tunnetasolla helpompaa kuin ajattelin, mutta käytännön seikkoja riittää hoidettavaksi: puhelinliittymä, laskujen mekaaninen maksu lähipostissa, netin hommaaminen kämppään... Ja näitä riittää! Asiat on kuitenkin hoituneet yksi kerrallaan. Lukemista aloittelen ensiviikolla, vaikkakin opiskelun todelliseen makuun pääsen vasta todennäköisesti syyskuusta. Paljon on opittavaa ja totuttavaa kun täällä ei ole vain lomailemassa, niin kuin aikaisempina kertoina.

Toistaiseksi oon vain nauttinut täällä olosta ja hoitanut muunmuassa em. asioita. Oon nähnyt kavereita ja viettänyt aikaa isovanhempieni kanssa. Kaikkiaan nautin joka hetkestä. Täällä on niin paljon elämää, niin paljon kaunista ympärillä koko ajan. Kun ratikka kulkee sillan yli tonavan päältä, ja ikkunasta näkyy valaistu Budapest, kaikki, myös paikalliset kääntyvät ihailemaan maisemia. Näkymään ei vaan totu. Tuntuu niin etuoikeutetulta kutsua kaikkea tätä kodiksi.

kohti euroopan sydäntä!

Musta tuntu pitkään että tämä sunnuntai ei ikinä tuu, ja aika kuluu tosi hitaasti. Nyt taas ihmettelen, mihin aika on mennyt? Pian saan viimeistellä pakkaamisia ja lähteä kohti helsingin lentoasemaa. Tänään mä lähden siis unkariin, jännää!
 Viikko on kulunut vielä töissä, ja ystäviä hyvästellessä. Hassua ja ihanaa huomata, miten paljon rakkaita ihmisiä tänne suomeen jättääkään. Ehkä herättävintä ja mullistavinta on huomata kuitenkin se, että on myös itse tärkeä näille ihmisille. Ystävyyssuhteissa nyt oletettavasti molemmat osapuolet ovat rakkaita toisilleen, mutta sisimmissään epävarmuuteen taipuvaisilla ihmisillä (kuten mulla) voi olla vaikeaa uskoa, että jollekkin on oikeasti rakas ja tärkeä.
 Suomen kesä on siis ohi, niin kuin mun työtkin kahvilassa (itku), mutta vielä kesää voin vietellä unkarissa viikon verran ennen opiskelu-urakan alkamista. Nyt vain odottelen malttamattomana, että pääsen jo perille. Tykkään kyllä matkustaa, mutta 2x20kg+10kg matkatavarat vähän hillitsevät tätä rakkautta matkailuun :D Onneksi matka on lyhyt ja kone kantaa laukut.
Pian siis mennään!

Tampere ei petä

Mulla on ollut ilo ja etuoikeus se, että viimeisen viiden vuoden aikana aina joku sisarus on asunut tampereella, eikä asia nytkään muutu. Siskoni tosin muuttaa nyt Helsinkiin, mutta tilalle muuttaa mun veli. Eli jee, edelleen hyvä syy mennä tampereelle!
Mulla on sieltä ihan huippuhyviä muistoja, kaikki oikeastaan siitä kun oon käynyt mun siskon luona. Se on mulle sellainen tuttu ja turvallinen paikka, sellanen happy place. En tiedä onko se se kaupunki itsessään, vain onko ne hyvät muistot mikä sen tekee. Ehkä molemmat. Muistan, kun pitkän ja raskaan sairasteluvuoden jälkeen kesällä menin pidemmäksi aikaa tampereelle. Siellä jotenkin tunsin ensimmäistä kertaa olevani oikeasti vapaa ja onnellinen. Auringonlaskujen jahtaamiset, yölliset uintireissut, hyvä ruoka, ja ihana sisko. Tästä pääsee katselemaan kahden vuoden takaisen kesän kuvia ja niitä hektiä, jolloin heitin hyvästit syömishäiriölle. Nimeonmaisella tampereen reissulla.
Hyviä muistoja sain alkuviikostakin kerätä, kun olin siellä vapaapäiviä viettelemässä ja auttamassa veljen muuttoa. Tänne palaa kyllä aina niin kiitollisin mielin.