Sen lisäksi etten oo ollut vielä koskaa näin hyvinvoiva syksyllä, en oo myöskään koskaan nauttinut syksystä näin paljon. En tiedä kumpi on syy ja kumpi seuraus. Nautin syksystä ja siksi olo on hyvä, vai olo on hyvä ja siksi pystyn nauttimaan syksystä..? :D
Sen sijaan että väsyisin koko ajan enemmän, tuntuu että energiat vaan lisääntyy. Tuntuu, että energia on tosi hyvin tasapainossa. Lukio+työ kombinaation jälkeen tää on jokseenkin uutta.
Jaksan herätä aamulla ja alan lukemaan ihan onnessani.
Treenaaminen on selkeästi yksi päivän kohokohta, ja siis ihan oikeasti, vaikka oon aina tykännyt urheilla niin nyt on kyllä into jotain ihan uutta luokkaa :D Kun edes ajattelen että illalla pääsen salille, vatsassa kihelmöi. MITÄ?!
Yksinoleminen ei oo ollut mulle koskaan näin ''tylsää'', ja tämä on siis positiivinen asia. En oo koskaan nauttinut sosiaalisista tilanteista ja ylipäätään ihmissuhteista näin paljon. Tai siis.. Olen, mutta kun on hyvässä voimassa ja voi hyvin, kaipaa yksinolemista ehkä vähemmän. Tarvitsen sitä, mutta huomattavasti vähemmän. Toki on otettava huomioon, että kun olin lukioajan kahvilassa töissä, asiakaspalvelu piti huolta sosiaalisista kanssakäymisistä, ja mitä vielä, mun työkaverit sattui ja sattuu olemaan mun parhaimpia ystäviä. Vapaa-aikani vietin siis mielelläni yksin, enintään kissan kanssa. Nyt taas esimerkiksi kun mun kämppis menee kotiin viikonlopuksi, tuntuu todella yksinäiseltä ja kaipaan heti jonkun ystävän kanssa kaupungille tai muuten vain seuraa.
Tuntuu, että nyt kivoja asioita vain tulee, ja voin vaan luottaa siihen että elämä kannattelee. Ei tarvitse ponnistella elämän mieluisuuden eteen.
Lukion aikana mulla oli sellainen olo, että elämään pitää väkisin keksiä jotain kivaa. Niin se varmaan vähän olikin, ainakin mulle. En olisi jaksanut tehdä töiden ja koulun ohella oikein mitään, mutta tunsin että se ei ole ok. Tunsin että jos mun elämään ei sisälly muuta kuin koulu, työ, ja treeni, niin tuun hulluksi. Oli pakko keksiä vastapainoksi jotain mikä erottuisi vähän harmaasta arjesta. Oli pakko tehdä jotain 'kivaa'. Oli aina pakko suunnitella jotain mitä voi odottaa. Ja siis tää kaikki pakko, suunnittelu, pähkäily, ylipäätään ahdistuneisuus koulun ja töiden ulkopuolisen elämän vähäisyydestä vei vaan lisää energiaa. Toisaalta, tää kaikki mikä tuntui pakolta piti huolta siitä että lukion ohella mulla oli muutakin elämää, vaikka siihen piti joskus panostamalla panostaa.
Nyt taas en oo suunnitellut tulevaisuudelle oikeastaan mitään, tänne Unkariinkin tulin ihan ilman mitään suunnitelmia, paitsi tietenkin se opiskelu itsenäisesti ensivuoden pääsykokeisiin.
Niin vaan täällä on kuitenkin käynyt mun ystäviä vierailulla, ja tänne on heitä tulossakin ihan lähiaikoinakin. Niin vaan mua odottaa lapinreissu mun ihanien ja niin rakkaiden ystävien kanssa tammikuussa. Niin vaan löysin ihan täydellisen valmennuskurssin (joka muuten alkoi tällä viikolla) Semmelweis Yliopistolta, joka inspiroi mua huippuopettajien ansiosta niin paljon että en malta pysyä nahoissani. Niin vain löytyi kämppis jonka kanssa viihdyn tosi hyvin ja jonka kanssa vedin eilen korvapuustiöverit.
Kirjoitusten loputtua ei käynyt pienessä mielessäkään, että asun Unkarissa ja käyn valmennuskurssia täällä. Ja nautin samalla elämästä ihan täysin rinnoin.
Mä kyllä ihan tietoisesti kirjoitusten jälkeen aloin rakentaa elämää uudella otteella. Tiesin, että monilla lukion loppuminen on kuin vedettäisiin matto alta. Niin mustakin vähän tuntui, vaikka yritin valmistautua etukäteen. Mietin paljon eri mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja au-pair vuodesta kokemusasiantuntijakoulutukseen asti. Totuus kuitenkin oli, että tulevaisuuden suunnittelu oli mun osalta pakoilua kirjoitusten paineen alta. Vasta niiden loputtua näin asiat selkeästi ja realistisetsi, ja hyvin, hyvin hitaasti eikä edes yhtään varmasti alkoi muotoutua kuva siitä, miten viettäisin tämän välivuoden. Nyt ymmärrän, että liian usein katson elämää liian lyhyellä aikavälillä. Jos nyt tuntuu epävarmalta, elämä on epävarmaa. Totuus on, että se on epävarma aika elämässä. Elämä ei ole epävarmaa kokonaisuudessaan. Kirjoitusten jälkeen ei oikein ollut stressikapasiteettiakaan jäljellä, joten annoin vaan olla ja mennä. Ja se toimi paremmin kuin yksikään suunnitelma (joita oli oikeasti naurettavan paljon).
Nyt kun katson taaksepäin, oon tosi iloinen että lukioaikana pidin huolta väkisinkin muusta elämästä ja rakensin omannäköistä elämää. Vaikka siihen kului energiaa, mulla on nyt ihania muistoja lukioajoilta, muutakin kuin kirjan ääressä istumista. Vaikka arki olikin vähän harmaata, niin mulla on muistajo jotka värittää näitä vuosia.
Nyt taas, sen sijaan että arki olisi harmaata ja siellä täällä olisi muutamia säväyttäviä tapahtumia, tuntuu että elämä itsessään on tosi värikästä, opiskeluineen, kaikkineen. Tätä on kuitenkin silloin lukioaikana rakennettu. Niistä elämässä olevista sävyistä rakentui värikäs elämä. Ehkä tärkeintä mulle oli ihmissuhteiden rakentaminen, joka on nyt perusta melkein kaikelle. Nyt mulla on ihmisiä joiden kanssa suunnitella kivoja asioita, jakaa arkea, ihan vain jutella. Nämä samat ihmiset saa mut kaipaamaan välillä myös yksinäisyyttä, josta myös nautin. Nämä samat ihmiset opettaa sosiaalisia taitoja, jonka ansiosta pystyn luomaan uusia ihmissuhteita ja nauttia vaikkapa pienistä keskusteiluista kassajonossa.
En siis oo kiitollinen itselleni vain siitä että jaksoin lusia lukion kurssit läpi, vaan siitäkin, että tein asioita sen tähden että mulla olisi muutakin elämää lukion ohella. Se otti voimille joskus. Aina ei huvittanut lähteä harrastuksiin, ja osa harrastuksista jäikin pois. Aina ei tuntunut fiksulta tehdä töitä lukion ohella, mutta oon oppinut siellä mitä työnteko on, ja oon saanut tärkeitä ihmisiä mun elämään töistä. Kiireen keskellä ja väsyneenä ei todellakaan aina huvittanut nähdä kavereita, varsinkaan kun lukion alkaessa mulla meni ihmissuhteet aika uusiksi, ahdisti muutenkin, ja elämä oli ihan mullin mallin. Uusien kaverisuhteiden luominen vaati rohkeutta ja energiaa. Silti nää oli niitä tärkeitä asioita jotka antoi pohjaa lukion jälkeiseen elämään. Lukion loppuminen olisi ollut paljon suurempi shokki jos pää olisi ollut täynnä tietoa, mutta muu elämä ihan raunioina. Mielummin näin, että pää puolilleen tietoa, ja hyvä pohja rakennettuna elämälle, niin että voi lähteä elämään täyttä elämää valkolakin saatua. Päätä voi vielä täydentää tiedolla, sitä mäkin parhaillaan teen. Mulle lukio oli opiskelun lisäksi myös oman elämän rakentamisen aikaa. Voin sanoa, että siihen panostaminen kannatti.
anteeksi, ihan sikana tekstiä ja yksi vaivainen kahvikuva. no, se on kuitenkin sentään kahvia :)
