sitoutumisesta

Mulle tulee sanasta sitoutumunen mieleen melkeinpä automaattisesti parisuhde. Eniten ehkä puhutaanki yleensä sitoutumisesta parisuhteen yhteydessä, tietenkin. Oon kuitenkin löytänyt viimeisten, sanotaanko kuukausien aikana aivan uusia ulottuvuuksia sitoutumiselle.

Omistan ihan todella dynaamisen mielen ja tunnemaailman. Mun ajatuksen ja tuntemukset muuttuu usein, päivänkin mittaan. Siksi mun kohdalla sitoutuminen ja sen oppiminen on tosi tärkeää, ja sitä oonkin tässä työstänyt viimeaikoina.

Kirjotusten lopun lähestyessä, noin vuosi sitten mä stressasin ihan hirveästi sitä, mitä teen lukion jälkeen. (useasti tästä oon varmaan sanonutkin :D) Mun työkaverit jo naurahtelivat, kun ilmestyin töihin joka päivä ilmoittaen uuden tulevaisuudensuunnitelman. Se oli sellaista hakemisen aikaan, mutta todellisuudessa mua myös pelotti ihan sikana sitoutua johonkin suunnitelmaan. Mitä jos keksinkin jotain parempaa? Mitä jos se ei ookkaan mulle merkattu elämäntie? Mitä jos teenkin virheen? Enkä mä todellakaan oo niitä ihmisiä joiden on helppo vaan antaa olla, ja katsoa mitä tästä sitten aikoinaan tulee. Siedän tosi huonosti epätietoisuutta ja epävarmuutta, niinpä sen sijaan että antaisin asian hautua, yliajattelen kaiken.

Vaihtoehtoja pitää olla, ja unelmoida pitää. Kaikkilla on varmasti aikoja jolloin on epävarmutta tulevaisuudesta ja täytyy hakea sitä omaa paikkaa. Kuitenkin kun jokin unelma napsahtaa, se on realistinen, ja tuntuu omalta, siihen täytyy omalla tavallaan sitoutua. On tosi hankala mennä unelmia kohti, jos niihin ei sitoudu. Joustava täytyy tietenkin olla, ja rehellinen itselleen, jos muutoksia tulee matkan varrella. Joustaminen on kuitenkin eri asia kuin ailahtelu. Omiin unelmiin sitoutuminen on samanlaista kuin parisuhteessa: joskus tulee se ero, joskus on paha olla suhteessa ja siksi se on päätettävä. Joskus jopa miettii muita vaihtoehtoja ja alkaa jossittelemaan. Pitkällä tähtäimellä parisuhteet vaikeuksista huolimatta ovat hyvässä tapauksessa täysin worth it.

Mulla esimerkiksi suhde mun lääkishaaveeseen on tällainen: jo lapsesta asti oon siitä unelmoinut. Välillä mä alan miettimään eri vaihtoehtoja, kun tuntuu hankalalta enkä meinaa jaksaa opiskella jotain mikä menee täysin yli hilseen. Silti kun hetken mietin toisia vaihtoehoja, palaan siihen rakkaaseen unelmaan joka muhun on pintynyt. Ei väliä kauanko opiskeluaikaa siihen menee, lääkikseen mä meen. Se on aina epäröintien, pitkienkin sellaisten lopputulos. Ja voi, kuinka monta tarinaa oonkaan kuullut siitä, miten epätoivoiseksi nykyiset jo-lääkärit tunsivat itsensä opiskellessaan pääsykokeisiin, monta vuotta. Lääkäreitä heistä kuitenkin tuli. He sitoutuivat unelmiinsa.

Sitoutumisen ohella on tehtävä tietenkin töitä unelmien eteen niin kuin parisuhteidenkin eteen. Se on kuin taloa rakentaisi, joskus se on seinien maalaamista hankalampaa ja epämukavempaa. Unelma-ammatin eteen on opiskeltava. Matkustelu-unelmien eteen on tehtävä töitä ja säästettävä jotta saisi rahaa. Asiat ei tapahdu itsestään, on toimittava. Mua yleensä asioiden tapahtumattomuus (mikä sana toi nyt oli) alkaa ahdistamaan ja niinpä alan toimimaan. Ehdottomasti yksi mun vahvuus!

Unelmien lisäksi oon ymmärtänyt viimeisen vuoden aikana myös sen, että ystävyyssuhteet kaipaa myös eräänlaista sitoutumista. Mikään ihmissuhdehan ei ole pakkoa. Kuitenkin vakaaseen ystävyyteen sisältyy lupauksia, toisen rinnalla olemista ja tukemista. Vaikka joskus tekisikin mieli ottaa ystävää poskesta kiinni ja lyödä pari kertaa pöytään, niin kärsivällisyys voittaa. Tietenkin ihmisiä tulee ja menee elämän aikana, varsinkin nuoruudessa. Mulla on esimerkiksi paljon ystäviä, jotka ovat edelleen rakkaita ja tekisin heidän eteen mitä vain tilanteen tullen, mutta tässä maailmassa on mahdotonta multitaskata niin että pitää intensiivisesti yhteyttä kaikkien rakkaiden ihmisten kanssa.   Lukion jälkeen monet muuttaa kauas toisistaan, uudet haasteet vievät aikaa ja energiaa. Enää ei välttämättä kaikkia iltoja hengailla kaupungilla kavereiden kanssa, vaan nautitaan omasta ajasta työurakan jälkeen. Asiat muuttuu. Ihmissuhteetkin muuttuu, mutta joskus tulee eteen niitä ihmisiä joihin haluaa sitoutua. Suunnittelee tulevaisuuteen asioita yhdessä. Kysyy kuulumiset vaikka tekisi mieli vain tuijottaa netflixiä. Ystäviinkin voi sitoutua.

Viimeisinpänä mutta ei todellakaan vähäisimpänä mulle tuli mieleen ihmisen omaan itseensä sitoutuminen. Omaan hyvinvointiin, omaan arvomaailmaan sitoutuminen. Mun mielestä selkeän arvomaailman omaaminen on iso osa hyvinvointia. Se usein antaa suunnan pienissäkin, mutta ennen kaikkea isoissa päätöksissä. Siinä ihminen sitoutuu tietynlaisiin toimintatapoihin. Ihminen tietää mitä haluaa, millainen toiminta tuottaa hyvää oloa itselle pitkän päälle. Annanko bussissa paikan vanhukselle, vaikka treenin jälkeen jalkoja kolotta niiin mielettömästi? Pyörittelenkö samaan aikaan viittä eri miesehdokasta, vai ajattelenko asioita toisenkin ihmisen näkökulmasta. Teenkö tänään jotain mikä edistää mun terveyttä, lähdenkö tänään salille niin kuin suunnittelin vai teenko puolestaan jotain mikä vie omista tavoitteistani kauemas. Esimerkkejä, esimerkkejä.

Pieni pohdintapläjäys tähän perjantai aamuun, ennen kuin alan opiskelemaan ja leipomaan itselleni ja kämppikselleni pitsaa! Lisäksi käväisen influenssan kourissa kärsivien isovanhempieni luona viemässä heille hunajaa. Päivän pläänit kohdallaan, pitäkää kivaa!